Käsitöitä ja perheoikeutta

Marttaillan aiheena 30.9. oli käsityöt. Tarjolla oli muutama ohjattu käsityöpiste, vapaata seurustelua ja omia käsitöitä. Lisäksi saimme nähdä yhden käsityötaiturimarttamme upeita töitä eri tekniikoilla.

Yksi käsityöpiste oli nimilappu/avain/silmälasi-nauhan valmistus. Periaate on hyvin yksinkertainen ja sama nauhan käyttötarkoituksesta riippumatta: pujotetaan helmiä koruvaijeriin. Päättely ratkaisee käyttötarkoituksen: silmälaseja varten pienet kumilenksut, avaimia varten haka tai avainrengas ja nimilappua varten pienet lenkit. Näitä pääsee tekemään taas käsityöillassa 25.11.




Marttaillassa 28.10. meillä oli vieraana varatuomari Jutta Vuoksenmaa. Saimme kuulla perheoikeudesta, esimerkiksi testamenteista ja perinnöistä.

Jutta kertoi miten avioehto ja testamentti toimivat, miten perintö jakautuu ja miten perintövero määräytyy erilaisissa tilanteissa. Jutan havainnolliset esimerkit avasivat perheoikeuden kiemuroita ja osoittivat esimerkiksi että pienellä suunnittelulla voi olla suurikin vaikutus perintöveron kokonaismäärään.

Kankaalla päällystetty purkki

Ylimääräisessä kässäillassa 7.10. koristeltiin kauniita purkkeja kankaalla päällystämällä. Idea on sama kun decoupage-tekniikassa jossa kiinnitetään ohutta paperia liimalakalla, nyt materiaalina kuitenkin kangas.

Purkiksi käy mikä tahansa halutun mallinen ja kokoinen purkki. Jos purkkia haluaa käyttää lahjarasianan esim pipareille tai muille herkuille, kannattaa valita elintervikepurkki (luumu/rusinapurkki, jugurttiämpäri, tuorejuustorasia...). Työskentelyperiaate on että kankaasta leikataan oikean kokoinen pala, purkin pintaan levitetään liimalakkaa ja kangas painetaan kiinni purkkiin. Päälle vielä liimalakkaa niin että kangas kastuu kokonaan. Erilaiset nauhat ja pitsit sopivat koristeluun ja kiinnittyvät samalla tavalla kun kangas. Lopuksi voi vielä liimata nappeja, paljetteja ym koristeeksi.


Kuvan pöydässä nuoret ja vanhemmat askartelijat koristelevat purkkeja, muita kässäillan aktiviteetteja oli kahvipussityöt ja tietenkin omat käsityöt ja yleinen seurustelu ja juttelu.

Purkkien koristelu onnistuu myös lapsilta. Tällä kertaa koululainen pärjäsi ohjeilla, viisivuotias pienellä avulla. Kaksivuotias levitti tehokkaasti liimaa joka puolelle purkkia - ja vähän ympäristöönkin...

Syksyn satoa 2014

Satojuhlat osoittautuivat hyväksi ideaksi, joten sellaiset pidettiin tänäkin vuonna.


Leipäkorissa oli tarjolla saaristolaisleipää, omenaleipää ja paria muuta sorttia. Leipien päälle oli erilaisia levitteitä. Syksy on parasta omppuaikaa ja omenaa oli paitsi leivässä, myös piirakkana, upean punaisena hillona sekä kuivattuna omenalastuna. Ja ihan omppuina. Erilaisia hilloja tai soseita näkyy kuvassa ainakin 5 purkkia, kuka muistaa mitä nämä olivat?

Hortamartta oli koonnut salaatin jossa oli väriläiskinä syötäviä kukkia (kassiviljelyn satoa + apilaa luonnosta). Kattoviljelun satoa oli myös tarjolla yrttitaimien muodossa. Paperikassissa taustalla löytyy sitruunaruoho, oregano ja stevia jotka kaikki pääsivät uussiin koteihin. Muitankin tuoreita yrttejä oli haisteltavana ja maisteltavana.

Juomana perinteiset kahvi ja tee, lisäksi maisteltavana oli aronia-omenamehua.

Yksi illan suosikki oli lehtikaalisipsit. Lehtikaalisipsitrendi oli ja mmeni jo aikoja sitten, mutta hyviä ne on edelleen. Näiden sipsien resepti on Turun Sanomien sivulta.

Lehtikaalisipsit

125 g lehtikaalia (tai enemmän tai vähemmän)
2-3 rkl oliiviöljyä
suolaa oman maun mukaan

Pese ja kuivaa lehtikaalit. Revi lehtikaalit sipsin kokoisiki paloiksi ja laita kulhoon. Lisää öljy ja suola ja sekoita hyvin (tai ravista sekaisin kannellisessa kulhossa). Levitä sipsit väljästi uunipellille ja paista 150-asteisessa uunissa. Alkuperäinen ohje sanoo 20 minuuttia, mutta omat sipsini muuttuivat ruskeiksi jo jossain 10 minuutin jälkeen. Sipsit ovat valmiita kun kaali on rapeaa ja väri on just muuttumassa ruskeammaksi. Sipsejä kannattaa käännellä ja vaikka poimia kypsiä pois aikaisemmin niin saa tasalaatuisen lopputuloksen. Sitruun (tai lime) sopii hyvin lehtikaalisipsien makuun. Valmiille sipseille voi pirskotella sitruunamehua tai valmistuksessa voi käyttää sitruunaöljyä.

Kuvia keväältä

Kevään 2014 ohjelmassa oli paljon vieraita ja aiheet vaihtelivat tyylitiedosta kuun vaikutukseen. Kaikista tapahtumista ei ole kuvia, mutta tässä vähän koostetta kevään marttailloista, tapahtumista ja retkistä.

Tyylikonsultti Riitta Pulla piti hauskan ja antoisan esityksen tyylistä. Tyyli on muuakin kun vaatteet, ja Riitan esitys keskittyi siihen miten jokainen voi olemuksellaan ja eleillään antaa itsestään mahdollisimman hyvän kuvan.

Tiedämme että teatterissa on kuiskaaja ja luonnollisesti opperassakin on. Mutta mitä oopperan kuiskaaja oikeastaan tekee? Ulla Maijala kävi kertomassa meille työstään oopperan kuiskaajana. Opimme miten monipuolista ja vaativaakin oopperan kuiskaajan työ on. Kuvassa Ulla näyttää taustamusiikin avulla miten oopperalaulua 'kuiskataan'.

Olarin Martat osallistui taas Olarin Lionskerhon järjestämille Perhelysteille. Yleisen marttatoiminnan esittelyn lisäksi lapset pääsivät askartelemaan karkkipapereista perhosia ja kukkia ja aikuiset saivat tutustua kahvipussitöihin. Herneenversot (ja kukkahattu) ovat edellisen päivän Onneli ja Anneli -tapahtumasta Ison Omenan kirjastossa jossa olimme myös mukana.

Kevään retkikohde oli Tuusulanjärven taiteilijakodit. Kuvassa kiertelemme Sibeliuksen Ainolan puutarhaa.

Horttamarttakurssin käyneet martat järjestivät alkukesästä villivihanneskävelyn. Ihan lähimetsästä löytyi monenlaista syötävää kasvia salaattiin, teeksi tai ruokaan. Nyt paras villivihanneskausi ehti mennä ohi ennenkun retki saatin järjestettyä, keväällä 2015 luvassa lisää villivihanneksista.

Kesän kassiviljelyä Kirjaston kattoterassilla. Eturivin marttakasseissa kesäkurpitsaa, syötäviä kukkia ja yrttejä. Viimekesäiset masikat ja lipstikka jotka istutettiin sivupenkkiin kassikauden loputtua voivat siellä hyvin.