Keilailua kevään päätteeksi

Olarin Martat ry päätti toimintarikkaan kevätkautensa keilaamalla. Saimme lyhyen opastuksen ja sen jälkeen innokkaat Martat ottivat viisi rataa haltuunsa ja kisasivat “tosissaan” mestaruudesta. 
Osa oli keilannut aikaisemminkin ja osalle tämä oli jotain aivan uutta. Mutta kaikille se oli innostavaa “hidastamalla hyvinvointiin” –meiningillä.

Ylimääräinen marttailta - kasvohoitoa

Kesää kohti! 

Olarin Martat innostuivat talven taittuessa ja piristivät itsensä kesäkuntoon tekemällä aidot kasvonaamiot.

Puutarhailta

Puutarhamarttamme kertasi taas istutuksen ja taimenkasvatuksen perusteita kevään puutarhaillassa. Saimme myös suosituksia mielenkiintoisista kasveista pihalle, puutarhaan tai parvekkeelle. Kumppanuuskasvit kiinnostivat monia ja saimmekin hyvän linkin aiheesta: www.saunalahti.fi/meriam1/puutteenpera/kumppanit.html

Viereisessä kuvassa viisivuotiaan suunnitelmat kesäksi: yrttimaassa kasvaa ainakin ruohosipulia, basilikaa, timjamia ja rosmariinia (seassa myös kukkia), ja muuten kasvatetaan retiisiä, perunaa, tomattia, kurkkua/kesäkurpitsaa ja porkkanaa (värilajitelmaa ehdottomasti vaikka kuvaan päätyi perinteinen oranssi).

Olarin perhelystit huhtikuussa

Olarin Martat osallistuivat perinteiseen tapaan Olarin perhelystit-tapahtumaan Päivänkehrän koululla. Neuvoimme erilaisia tekniikoita työstää kahvipusseja, pullan letitystä sekä isoäidinneliöiden virkkausta.
Samalla esittelimme Olarin Marttojen monipuolista toimintaa valokuvakoosteilla. Esillä oli myös marttojemme virkkaamia isoäidinneliöhartiahuiveja, jotka lahjoitamme Puolarkodin asukkaille kesäkuun alussa järjestämässämme asukkaiden ulkoilutustapahtumassa Puolarmaariin.

Lukupiirin kuulumisia

Lukupiiri lukee kesällä Ulla-Leena Lundbergin kirjaa Jää, joka voitti Finlandia-palkinnon vuonna 2012. Kirjaa löytyy Helmet-kirjastoista varaamalla ja best seller -hyllystä. Kokoonnumme tuttuun tapaan vaihtamaan ajatuksia kirjasta tiistaina 10.9. Hopeakuun Hopeatupaan.

Lukupiiri on avoin kaikille Olarin Marttojen jäsenille. Kokoontumisen aluksi esittelemme kirjailijan ja sen jälkeen juttelemme kirjasta. Luemme lukupiirin jäsenten ehdottamia kotimaisia kirjoja, joten mieti myös mitä haluaisit lukea seuraavaksi. Tarjolla kahvia/teetä ja pientä purtavaa.

Tervetuloa mukaan!