Ravintolapäivän Pop-up polkupyöräkahvila

Järjestimme Ravintolapäivänä liikkuvan Pop-up polkupyöräkahvilan Kuitinmäessä. Kahvila kulki mukana tavarafillarin kyydissä. Tarjolla oli kahvia, mehua ja leivonnaisia.

Kahvila liikkui enimmäkseen Kuitinmäenraittia pitkin ja aina tasalta sekä puolelta pysähdyimme asukaspuiston kohdalle. Menossa mukana ja kahvitarjoilua hoitelemassa olivat myös meidän nuorimmat jäsenet.

Hyvinvointia, kädentaitoja ja sen seitsemää sorttia pikkuleipiä

Toimelias kevätkausi oli ohjelmaltaan monipuolinen ja sisälsi monia mukavia hetkiä yhdessä. Kauteen mahtui useita hyvinvointiin liittyviä marttailtoja, kuten mindfulbody-ohjaaja Katri Kylmälän selkäilta, jossa hän kertoi ja ohjasi meille selän hoitoa ja rentoutusta.



Osteoporoosi-illassa kuulimme osteoporoosin ennaltaehkäisystä ja hoidosta. Vierailimme myös Vogliassa tutustumassa kevään vaateuutuuksiin ja pidimme muotinäytöksen, osa martoista olivat malleja.

Hyvinvointiteeman kruunasi meikkitaiteilija Raili Hulkkosen vierailu teemalla ikänaisen meikkiopastus. Ilta oli kerrassaan viihdyttävä ja mukaan tarttui hyvät meikkausohjeet.


Järjestimme myös nyyttikestit ja katselimme yhdistyksen valokuva, joita onkin kertynyt jo yli kymmenen vuoden ajalta.

Ruokakurssin teemana oli tällä kertaa pikkuleivät. Valmistimme kurssilla useita erilaisia leivoksia ja pikkuleipiä. Lajeina:  kinuskileivos, macarons, bebe, kaneliässä, perunaleivos, marjakori, wilhelmina, helppo lusikkaleipä.


Kevääseen mahtui myös käsitöitä, lukupiirin kokoontumisia ja puutarhamarttailua. Kässämartat tapasivat joka toinen viikkoa ja tekivät mm. hupsuja villatupsuja, meikkipussin, lautanauhaa ja huovutettuja pääsiäismunia.

 




Lukupiiriläiset kokoontuivat useamman kerran kauden aikana Ison Omenan kirjastoon keskustelemaan kirjoista. Luettavina kirjoina olivat mm. Kaari Utrion Paperiprinssi ja Terhi Nikulaisen Menneisyyteen tatuoitu. Terhi Nikulainen myös vieraili lukupiirissä.

Kauden päätteeksi vierailimme puutarhamarttamme opastuksella Överbyn puutarhassa. Joimme Talvipuutarhassa kahvit ja ihastelimme kauniita kukkia sekä hedelmäpuita.



Kevään ohjelma päivitetty

Kevään marttakausi alkaa 10.1. ohjelman esittelyllä. Keväällä ohjelmassa on paljon hyvinvointiin ja kauneuteen liittyvää ohjelmaa, mm tietoa luuston ja selän hyvinvoinnista sekä meikkiopastusta. Kevään ohjelmaan kuuluu tietenkin myös vuosikokous, puutarha-aihe ja ruokakurssi jonka teemana tällä kertaa pikkuleivät.

Koko kevään ohjelman kässäiltoineen löydät täältä netistä Toimintakalenteri-sivulta. Lukupiiri kokoontuu ensimmäisen kerran 13.2. Kevään kirjat ja kokoontumisajat löydät lukupiirin omalta sivulta.