Minustako martta?

Martan määritelmä kuuluu näin; ”Martat on kotitalousneuvontaa tekevä kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia sekä tarjoaa jäsenilleen monipuolista toimintaa ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen mahdollisuuksia.” Kuitenkin monelle tulee martoista mieleen ryhmä iäkkäämpiä ihmisiä syömässä pullaa. Totta tämäkin, mutta myös paljon paljon muuta.

Nykyisin marttakerhoja luodaan esim. yliopistoissa ja jäsenten keski-ikä yleensäkin on laskussa. Mekin olemme saaneet tänä vuonna pari nuorta jäsentä. Iltamien aiheet ja kulku ovat hyvin paljon jäsenten päätettävissä.

 
Itse liityin marttoihin viime syksynä, joten edes täyttä vuotta ei ole takana. Syyni liittyä oli yksinkertainen; halusin oppia kädentaitoja. Ratkaisu osoittautui oikeaksi, sillä opin jo pelkästään viime syksynä tekemään villasukat, isoäidin neliön, virkkaamaan kukkia sekä dominoneuleen. Nämä eivät välttämättä liittyneet iltamien aiheisiin, vaan omiin kiinnostuksen kohteisiin sekä näkemääni. Löysin kuitenkin illoista jotain paljon arvokkaampaa.


Normaali marttailta etenee suurin piirtein niin että kävelen sisään, etsin vapaan paikan ja rentoudun hakemalla kahvin ja jotain makeaa tai suolaista (usein jonkun jäsenen leipomaa). Ja sitten vaihdetaan kuulumisia niin yleisesti, kuin illan aiheenkin kannalta. Ja sitten mennään illan aiheeseen kunnolla. Kuitenkaan jos aiheesta ei ole kiinnostunut sivussa voi tehdä omia töitään.

Marttailloista löysin kuitenkin vielä arvokkaamman asian. Tämä arvokas asia ovat ihmiset, joilta voi kysyä apua, neuvoa ja mielipiteitä käsitöistä ja kaikesta muusta. Voin oppia uutta ja kuulla mitä on meneillään milloinkin ympäri Espoota tai esimerkiksi Tallinnassa. En olisi ikinä kuullut Karnaluksista ilman marttoja.

Martoilla on uskomaton tietoverkko, sillä aina joku tietää jostain uudesta ja kiehtovasta. Neuvoja ei myöskään aina saa pelkästään käsitöiden kohdalla, vaan myös paljon muistakin asioista jotka ovat lähempänä elämää, jos vain uskaltaa kysyä. Neuleet, virkkaukset, leivonta, kodinhoito, kulttuuri, tapahtumat, ja lista vain jatkuu. Kuulumisia ja menoja vaihdellaan. Ja ennen kuin huomaan olen oppinut jotain uutta Espoosta, käsitöistä tai elämästä.

-          Elina M.  23 v.

Marttailu houkuttelee osallistumaan!


Marttailu tarjoaa jäsenelleen monenlaista tekemistä. Marttailtoihin osallistumisen lisäksi voi osallistua kässämarttoihin, lukupiiriin, erilaisiin tapahtumiin, koulutuksiin ja vaikkapa hallitustyöskentelyyn. Jokaiselle löytyy jotakin ja voi lähteä mukaan sellaiseen, joka erityisesti itseä kiinnostaa.

Olarin Marttojen toiminnassa painotetaan tänä vuonna yhteisöllisyyttä ja tarjotaan jokaiselle jäsenelle osallistumismahdollisuuksia. Nyt rohkeasti mukaan tekemään ja osallistumaan! Marttajärjestön uuden brändin lupauksenakin on, että "Elämä on parasta itse tehtynä". Osallistuminen toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen saa marttailun tuntumaan vieläkin mukavammalta!

Uusi jäsenemme Elina Matikka pitää kirjoittamisesta ja innostui osallistumaan Olarin Marttojen blogin ylläpitoon. Jatkossa saamme siis lukea Elinan kirjoituksia tässä blogissa. Luulempa, että saamme kevään aikana mielenkiintoisen lukijamatkan marttailun maailmaan.

Johanna Anttila
Olarin Marttojen pj.