Joulukarkkeja ja jouluisia kakunkoristeita

Tryffelimassan pursotusta
Joukko innokkaita marttoja kokoontui kahtena iltana Matinkylän koulun opetuskeittiöön valmistamaan joulumakeisia ja jouluisia kakunkoristeita.
Ensimmäisessä kuvassa valmistuu tryffeleitä. Pieniin muotteihin pursotetut ja nonparelleilla koristellut tryffelit olivat paitsi herkullisiä myös näyttäviä. Ensimmäisellä kurssilla tryffelit onnistuivat heti loistavasti, toisella opimme että myös tryffelitaikinakin voi ikävästi erottua rasvaksi ja taikinakönteiksi jos ei vatkaa hyvin.




Tästä tulee suklaakonvehteja
Tässä kuvassa konjakissa uineet kirsikanpalat saavat marsipaanikääreen ympärilleen ja sen jälkeen vielä suklaakuorrutuksen ja koristeet valkosuklaasta. Kaunista ja maistuvaa!
Mietimme kurssilla millä marsipaanin voisi korvata jos ei tykkää tai voi syödä sitä. Kokeilimme sokerimassaa (ihan hyvä korvaaja kakun päällä), mutta sitä pitäisi laittaa todella vähän että konvehti maistuu muullekin kun ällömakealle.



Jouluinen kakku sokerimassakoristein
Sokerimassasta muotoilimme kakunkoristeita lähinnä erilaisilla kukka- ja lehtimuoteilla. Yksi pieni kakkukin peitettiin ja koristeltiin sokerimassalla.
Marmeladintekijät olivat niin vikkeliä että blogaaja ei ehtinyt kuvaamaan, mutta herkullisiä olivat myös vihreät omenan ja päärynän makuiset marmeladipalat. Tästäkin kokkailusta opimme jotain uutta: kannattaa tarkistaa että agaragar on liuennut kunnolla veteen ellei halua mielenkiintoisia kiinteämpiä sattumia marmeladiinsa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti